Narttukoiran sijoittaminen tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että kasvattaja luovuttaa
koiran vastaanottajalle joko maksutta tai takuusummaa vastaan (korkeintaan puolet pennun
myyntihinnasta) ja saa siitä myöhemmin "maksuksi" yhden pentueen. Sijoitus pitää kuitenkin
sisällään muutakin kuin "ilmaisen koiran", ja tässä kirjoituksessa esittelen omia näkemyksiäni
aiheesta.
Pyrin
luonnollisestikin valitsemaan sijoituskoiraksi aina sillä hetkellä mielestäni lupaavimman
yksilön - onhan pennusta tarkoitus myöhemmin tulla sukunsa jatkaja. Sijoitussopimus tehdään
Suomen Kennelliiton sopimuskaavakkeella.
Sopimus on voimassa siihen asti, että olen teettänyt koiralla pentueen tai se täyttää neljä
vuotta, minkä jälkeen koiran omistajuus siirretään vastaanottajalle. Mikäli katson, että
koira ei luonteensa, terveytensä tai ulkomuotonsa puolesta sovellu jalostukseen, omistajuus
voidaan siirtää vastaanottajalle jo aikaisemmassa vaiheessa.
Sijoitussopimuksessa "pentueella" tarkoitetaan sitä, että narttu on synnyttänyt - olipa
tuloksena sitten kymmenen villiviikaria tai yksi kuollut pentu. Älä koskaan suostu
sopimukseen, jossa asetetaan ehtoja pentuekoon tai pentujen sukupuolen suhteen. Harkitse
tarkkaan myös sopimusta, jonka täyttymisen ehtona on kaksi pentuetta, sillä se on sallittua
vain erityisen arvokkaan, vaikkapa tuontikoiran kohdalla.
Vastaanottaja vastaa koiran normaaleista elinkustannuksista: esimerkiksi ruokinnasta,
normaaliin elämään liittyvistä eläinlääkärikäynneistä (rokotukset, mahdolliset
sairastumiset jne.) sekä koiran tarvikkeista. Minä luovuttajana taas vastaan jalostukseen
liittyvistä pakollisista terveystarkastuksista (esim. lonkkakuvaus ja silmätarkastus), kaikista
pennutukseen liittyvistä kuluista sekä näyttelykuluista silloin, kun haluan koiran
osallistuvan johonkin tiettyyn näyttelyyn. Vastaanottaja saa toki halutessaan käyttää
koiraa näyttelyissä ja kokeissa myös omalla kustannuksellaan.
Näyttelyttämisoikeus on siis molemmilla osapuolilla, ja osallistumisista
sovitaan mieluiten yhdessä. Ilmoitan aina hyvissä ajoin, mikäli olen aikeissa viedä koiran
näyttelyyn. Vastaanottajan tulisi silloin huolehtia, että koiralla on rokotukset voimassa
ja se on sopivan painoinen (ei liian lihava eikä liian laiha).
Sijoitusperheen tulisi valmistautua henkisesti siihen, että koira saattaa olla minulla
silloin tällöin muutaman päivän näyttelyreissujen sekä astutuksen takia. Itse pennutus on
luku erikseen, silloin koira on poissa kotoa 7-8 viikkoa. Voin tietyissä tapauksissa
suostua myös siihen, että koira synnyttää kotonaan ja sijoituskoti hoitaa pentueen,
mikäli se on molempien osapuolten kannalta hyvä ratkaisu.
Tiivistettynä vastaanottajan velvollisuuksiin kuuluu siis koiran kunnossa pitäminen ja
hyvä hoito, säännöllinen rokottaminen ja muusta terveydestä huolehtiminen, juoksuajoista
ilmoittaminen sekä koiran luovuttaminen minulle esimerkiksi näyttelymatkoja ja pennutusta
varten (useat näistä kohdista pätevät tietysti kaikkiin koiriin, ei ainoastaan
sijoituskoiriin). Vastaanottaja ei saa siirtää koiraa kolmannelle osapuolelle, eikä lopettaa
koiraa ilman luovuttajan suostumusta. Luovuttajalla ei ole oikeutta purkaa sijoitussopimusta
ja saada koiraa takaisin, paitsi jos vastaanottaja rikkoo sijoitussopimusta olennaisesti.
Close window/ Sulje ikkuna
|